Parempi uni | Helppoja käytännön vinkkejä parempaan yöuneen!

31.10.2018, Ville Korhonen


Hyvä ja palauttava, eli parempi uni on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kulmakiviä. Se on monesti merkittävämpi kun yksittäiset tekijät esim. ravitsemuksessa.

Apu tinnitukseen

Mä oon pienen ikäni ollut huono nukkumaan. Reilu kymmenen vuotiaana mulla todettiin tinnitus. Sekös sitten sai nuoren pojan maailman hetkeksi aivan sekaisin. Enää ei ollut hiljaista ja se oli uusi haaste ja häiriöntekijä, jonka kanssa oli opittava elämään. Kesti pitkään ennen kuin opin elämään tinnituksen kanssa. Yksi kikka oli kuitenkin ylitse muiden, nimittäin radiosta, puhelimesta yms. radiotaajuus, josta ei kuulunut muuta kuin epämääräistä suhinaa ja nappikuulokkeet tyynyn, eli pään molemmin puolin.

Myöhemmen parikymppisenä aloin oikeasti panostamaan yöuneeni ja sitä tukeviin asioihin. Näistä pisimpään mukana on ollut kylmäkuuma. Eli käyn avannossa, kylmissä suihkuissa, sekä näiden yhteydessä myös saunassa. Liikkuminen, etenkin luonnon läheisyydessä on minulle tärkeitä elementtejä. Nämä koen enemmänkin positiivisena stressin hallintakeinoina, eivätkä suoranaisesti vaikuta minulla väsyneisyyteen iltaisin, vaan pikemminkin palauttavina ja kierroksia laskevina juttuina, jotka taas vaikuttavat positiivisesti yöuneen, win win.

Lisäravinteet ja uni

Lisäravinteet ja superfoodit ovat tukeneet ravitsemustani ja elämää yleensä pidemmän aikaa. Olen pikkuhiljaa syventänyt tietämystä ja ymmärrystäni niistä. Merkittävimpinä mainitakseni reishin, eli lakkakäävän, ashwagandhan, eli rohtokoisio on etenkin Intiassa vuosituhansia lääkinnälisenä rohdoskasvina käytetty kasvi. Sillä on todella paljon kehoa yleisesti vahvistavia ja parantavia vaikutuksia, lähtien hedelmällisyydestä kehon tulehdustiloihin. Itse merkittävimpänä huomasin nimenomaan sen sedatiiviset vaikutukset, eli väsyttävät vaikutukset. En ollut uskoa kun lyhyehkön käytön jälkeen huomasin sen lyhentävän nukahtamisaikaa, joka on ollut minulla ikuisuusongelma. Tätä ominaisuutta olen saanut terästettyä entisestään reishillä, joka tukee ashwagandhan tätä ominaisuutta.

Lisäravinteista parhaina olen kokenut magnesiumin. Monipuolinen magnesiumvalmiste, joka yhdistelee eri magnesiumeja on toiminut minulle parhaiten. Itse käytän better4youn magnesiumia, joissa on magnesium- biglysinaatin, -sitraatin ja malaatin lisäksi myös pinaatti ja ruusunmarjajauhetta, jotka voivat jonkinverran tukea imeytymistä ja tuovat luonnollisuutta tuotteeseen. Hintalaatusuhteeltaan parhaita magnesiumeja, eikä ollut edes maksettu mainos.

Biomedin Tyyni-juomajauheesta on kantaunut somessa paljon hyvää, myös minulla on siitä positiivisia kokemuksia vaikka kokeiluni ovat olleet vielä melko epäsäännöllisen vähäisiä. Mutta silloin kun tätä olen nauttinut, on myös uni tullut hyvin silmään. Etenkin reissuilla se on minulla aina mukana, mikäli nukkumisolosuhteet ovat haastavammat kuin kotona. Tyynen ainesosat, etenkin kurpitsansiemenjauheen L-tryptofaani jeesaa unen kannalta tärkeiden aivojen välittäjä aineiden muodostumista ja hormoonien eritystä. Tuotetta on kehuttu jopa parhaaksi markkinoilla olevaksi "lääkkeeksi" unettomuuteen ja ahdistukseen. Lisää tyynestä.

Foodin ja TFW Helsinki ovat yhteistyössä luoneet huikean tuotteen paremman unen ja nukahtamisen tueksi! Mikäli et jaksa kikkailla ashwagandhojen tai muiden lisäravinteiden välillä, niin Sleep Well -iltavesi on tehty sinulle! Iltavesi yhdistää ashwagandhan monipuoliset ominaisuudet, sekä L-teaniinin, kamomillan, sitruunamelissan ja magnesiumin kehoa rauhoittaviin ominaisuuksiin. Allekirjoittanut on testaillut tuotetta jo hyvän tovin ja kuinka mahtavaa onkaan huomata nopeasti lisääntynyt väsyneisyys ja uneliaisuus!

Perusta kuntoon

Oikotietä ei onneen ole tässäkään asiassa. Toimiakseen ja vahvistaaksesi edellä mainittujen juttujen ominaisuuksia sinun pitää kantaa oma kortesi kekoon. Himmennä siis valoja ja näyttöjä hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Älä varsinkaan someta sängyssä! Mene makaamaan vaikka piikkimatolle ja laita joku hyvä äänikirja tai äänimaisema soimaan ja takuuvarmasti valmistat kehoasi nukkumaan paremmin kuin instassa tykkäilemällä. Heti kun itse laiminlyön näitä, huomaan sen selkeästi unen laadussa ja nukahtamisajan pidentymisenä. Kirkkaat valot ja etenkin näyttöjen sininen valo pitää sisäistä kelloamme hereillä, eikä unihormooni melatoniinin eritys lähde optimaalisesti käyntiin käpyrauhasessa.

Puhuin myös taannoin podcastissa unesta ja kävin läpi mm. tässäkin teksissä mainittuja vinkkejä parempaan uneen. Ota testiin alkuun edes yksinkin näistä vinkeistä kokeiluun, mikäli nukkumatti on iltaisin jatkuvasti myöhässä! :)

65 kommenttia Katso tai kommentoi »

Maailman paras vihersmoothie! Eikä maistu ruoholta!

30.10.2018, Ville Korhonen

 

 


Maailman paras omena-banaani kaurapaistos on ollut menestys, joten on aika jatkaa sarjaa maailman parhaalla vihersmoothiella. Maailman paras vihersmoothie on maukas, ruokaisa ja tottakai terrveeellinen! Tärkeimmäksi pointiksi nostaisin kuitenkin sen tämän päivän mediaseksikkyys arvon ;)

Usein kuulee, että vihersmoothiet maistuu ruoholta ja vaikka niistä tulisikin suuhun sopivia, ovat liian vaivalloisia tehdä. Bull Shit. Smoothiet voivat olla kiireisen työläisen päivien pelastus ja helppo tapa lisätä marjoja, vihreitä ja muita ravinnetiheitä juttuja omaan ravitsemukseen. Etenkin niinä päivinä kun ei ehdi tai jaksa niitä sellaisenaan rouskuttaa! :)

Eni keis. Pari kikkaa ja muistisääntöä, joilla upgreidaat sun vihersmoothiet ihan uudelle levelille. Koostumus kuntoon avokadollasatsaa vihreisiin ja ruohon maun taitat helposti hedelmillä, hunajalla tai vaikka muutamalla tuoreella taatelilla. Muista kuitenkin vaihdella vihreiden lähteitä. Jatkusvalla pinaatin tai lehtikaalin puputtamisella voi olla myös negatiivinen puoli, sillä ne sisältävät raakana antiravinteita mm. oksalaatteja. Suosi siis myös viherjauheta tai tuoreyrttejä, vesikrassia yms.

Lisäproteiinilla ateriamaisuutta, makroravinteet kuntoon ja lihaksetkin tykkää, eikä iske se kuuluisa katabolia. Lisäproteiinia saat lisättyä myös pähkinöistä (cashew pähkinät toimii!), macasta, kollageenista yms.

Rasvoista kuljettimet ravinteilla, hidastamaan imeytymistä, sekä tärkeää ravintoa joka solulle! Unohdetaan siis reseptiriippuvaisuus ja asennevammaisuun. Heittele sekaan, ole luova ja luo sun maailman paras smoothie! Alla minun näkemykseni ja vuosien hienosäädön tulos maailman parhaasta vihersmoothiesta. Ohje on helppo ja pelkistetty ja sen kanssa on jokaisen helppo lähteä kikkailemaan itselleen sopivalla tavalla :)

Maailman paras vihersmoothie

Vihreet (kurkku, mustakaali, vesikrassi, pinaatti, lehtikaali tms. sekä mahdollisuuksien mukaan jotain viherjauhetta esim. Spiruliina, chlorella tai viherjauhe sekoitus)

0.5-1 dl Vanilja Heraproteiinia (Voit käyttää myös muuta laadukasta proteiinivalmistetta. Vaniljan makuinen tai maustamaton. Mikäli kaapista ei löydy makeutettua proteiinivalmistetta, niin lisää pari taatelia, hunajaa tai vaikka banaania.)

Smoothien sydän 1/2 pehmeä avokado

n. 1/2 päärynä (taittaa parhaiten ruohomaisen maun!)

1-2 rkl kookos- ja/tai oliiviöljyä

1 rkl chia-siemeniä

Kauramaitoa tai vettä (nesteen määrällä helppo säätää koostumus lusikoitavasta juotavaksi)

Perusohjeen lisäksi voit heittää sekaan esim. yrttejä mm. basilikaa, minttua ja tuoretta inkivääriä!

Keep it simple. Blendaa ja nauti!

15 kommenttia Katso tai kommentoi »

Maailman paras ja terveellinen omena-banaani kaurapaistos!

04.10.2018, Ville Korhonen


Lehdet tippuu puisto, ilmat viilenee ja meininki senkun paranee! Syksyn herkkujen herkku on maailman paras ja terveellinen omena-banaani kaurapaistos. Luonnollisista ja puhtaista raaka-aineista ilman mitään ylimääräistä! Kaiken hyvän lisäksi tätä voi syödä niin sanotusti ilman omantunnon tuskia tai cheat-päivää.  Tämä herkku yhdistää kauran vatsaa hellivät ominaisuudet, hedelmien vitskut ja muut vaikuttavat aineet, hyvää rasvaa, sekä kataboliaa ehkäisevää proteiinia. Suorastaan fitnessherkku!

Omena-banaani kaurapaistos yhdelle tai kahdelle erittäin pikkumasuiselle syömärille

1 reiluhko dl (luomu) Kaurahiutaleita

1 (luomu) Banaani (Jos et tykkää, vaihda vaikka päärynään)

1 (luomu) Omena (Jos et tykkää, vaihda vaikka päärynään)

0,5-1 dl Vanilja Heraproteiinia (tai muuta proteiinivalmistetta)

1-2 rkl Gheetä tai voita

1-2 rkl Kookosöljyä

1 tl Kanelia

1-2 rkl Kookos tai inkkarisokeria (muutkin vaihtoehdot käy)

Ripaus suolaa

Pilko banaanit ja omenat itsellesi sopivan kokoisiksi lohkoiksi

Sekoita kuivat aineet keskenään

Pannukuumaksi, rasvat pannuun ja lopuksi omenat, banaanit ja hiutaleet protskuineen päivineen perässä.

Sekoittele, paista, hauduttele, kunnes seos on ottanut väriä. Huom käytä reilusti rasvaa, sillä muuten paistos jää kuivaksi!

Nauti sellaisenaan tai jos omatunto kestää niin vanilja jäätelön kanssa, itse heitin tällä kertaa sekaan kookosmannaa, sekä cashewtahnaa! Kaveriks kuppi teetä, kynttilät palamaan ja villasukat jalkaan. Varma pimeiden syysiltojen pelastus!

Terkuin Vilho!

6 kommenttia Katso tai kommentoi »

Lempeästi energisoiva matcha tee

03.09.2018, Ville Korhonen

Viileneviin syysaamuihin lempeästi energisoiva matcha tee bulletproof tyyliin. Voi kuulostaa sanahirviöltä, mutta tämä lähes luodinkestävä lempeä juoma yhdistää rasvojen hyvät ominaisuudet, matchan huikeat ominaisuudet mm.  rentouttavaa L-teaniinia, virkistävää kofeiinia ja myös kehon puhdistumista edistäviä vaikutuksia, joka on varsinkin aamuisin tärkeää :)

Rasvat tasapainottavat ja hidastavat kofeiinin imeytymistä elimistössä, joten tämä tee on erinomainen startti hyvään ja tasaiseen päivään! Yleensä tykkään juoda aamuisin bulletproof, eli rasvakahvia. Sama juttu, superfoodit, adaptogeenit ja rasvat tasapainottavat kahvin stimuloivia vaikutuksia ja näin saan hyvän fokuksen jokaiseen päivään.

Lion's mane, eli siiliorakas on lääkinnällinen sieni, jolla on mm. suoliston kuntolle, sekä vastustuskyvylle positiivisia vaikutuksia. Lion's mane vahvistaa myös kehon kognitiivisia toimintoja, eli on varsinkin aamuihin loistava höyste teehen tai kahviin. Minulle uusin tuttavuus ja olen sitä hetken ehtinyt jo testailemaan positiivisin tuloksin. Placeboa tai ei, niin hyvät vibat aamuisin on se mikä ratkaisee! :D

Tämän juoman voi valmistaa myös muusta teestä, esim perus vihreätee tai yrttihaudukkeet toimivat todella hyvin! Elimistölle on hyvä antaa vaihtelua. Etenkin aamuisin kahvin vaihtaminen teehen, päiväksi, pariksi tai vaikka viikoksi. Pikku breikki, ja taas tunnet kahvin hyvät ominaisuudet paremmin. Rutinoituneena kahvin juojana oli aikanaan vaikea lähteä vierottamaan elimistöä kahvista, monien vuosien säännöllisen kahvin juonnin jälkeen. Muutamien päänsärkyjen jälkeen oli hieno huomata etten enää ole riippuvainen. Monta viikkoa menin ilman aamukahvia. Nykyisin pidän lyhyempiä breikkejä säännöllisen epäsäännöllisesti, jottei samanlaista riippuvuutta syntyisi.

Bulletproof matcha tee:

Lempeästi energisiä aamuja ihmiset!

PODCASTIT & Videot
http://www.villekorhonen.com/fi/Podcastit.html
Instagram: https://www.instagram.com/villekorhonen/
Facebook: https://www.facebook.com/villekorhonen.fi
Blogi ja nettisivut: http://www.villekorhonen.com/

3 kommenttia Katso tai kommentoi »

Kantapään kautta

04.08.2018, Ville Korhonen

Kaikkea ei tarvitse tajuta vasta kun ne menettää

Isossa kuvassa kaikki on pirun jees! Pääsen kohta hyppää, oon terve, huippu kunnossa, tärkeitä ja välittäviä ihmisiä lähellä, ja mitähä vielä. Silti viime aikoina oman mielen kanssa taistelu käyny erityisen raksaaks, toisin päivinä enemmän, toisin vähemmän.

Pilasin monta hyvää vuotta kehittyä urheilijana kun en arvostanut omaa kroppaa ja ajoin itteni piippuun, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. En arvostanut urheilua ja lajia, josta olin pienestä asti unelmoinut. Nyt viimeisimpänä loukkaantuminen ja siitä selviäminen on tuonut taas asteen verran lisää kiitollisuutta ja perspektiiviä peliin. Mä rakastan liikkua ja urheilla, se on mulle ominaista ja oon siitä kiitollinen (lähes) joka päivä.

 

Olin huono rakkaalle ihmisille ja toimin omiakin arvoja vastaan. Jyräsin oma napa edellä enkä osannut pysähtyä ja miettiä mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Fitnesspylly tai hienot ruokakuvat instassa eivät ole sitä, eivätkä monet muutkaan pinnalliset asiat. Vaan pyyteetön välittäminen ja hyvä olo toisen ihmisen kanssa. No kantapäähän kopsahti ja syyllisyys omista tehdyistä ja tekemättömistä asioista painaa. Moni minua iältään vanhempi ihminen voi miettiä, että voi tuota poika paran kitinää, mutta kaikkien olisi muistettava mahdollisimman usein kaiken rajallisuus, tärkeiden asioiden olemassa olo ja niistä kiitollisuuden tunteminen. Välitä ja rakasta lähimmäistä vikoineen ja heikkouksineen. Täydellisyyden tavoittelu ajaa sinut yksinäisyyteen. Et pysty siihen itse eikä siihen pysty ympärilläsi olevat ihmiset.

 

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea, ettei itse ole pysynyt mukana. Olen maannut tuskissani polven leikkauksen jälkeen ilman kykyä liikkua ominaisesti. Olen rakastunut, muuttanut yhteen ihanan ihmisen kanssa, eronnut, itkenyt, nauttinut, nauranut ja ollut myös syvissä vesissä pääni sisällä. Paljon on aiheita onneen, mutta kun paska osuu tuulettimeen riittävän monesti, on sitä vaikea hallita ja pitää fokus kaikessa hyvässä mitä on, jos menettää hyvää eikä saa mitään tilalle niin koitappa siinä olla positiivari.

Minulle onnellisuus on päätös, en ole luontaisesti positiivinen, optimistinen, vaan kireä säheltäjä. "Kaikki mulle heti nyt" mentaliteettia on saanut viilata hieman ihmisystävällisempään muotoon, se ei tuota pitkällä juoksulla mitään hyvää. Olen kuitenkin kehittynyt ja chillaavani monen asian kanssa, joista sain ennen harmaita hiuksia. Kun hengittää ja muistaa perspektiivin.

Lainatakseni lempparikirjastani lauseen, Voittamisen anatomiasta, joka kertoo oman aikansa biohakkerista, Aki Hintsasta; Kun katsoo liian kauan liian lähelle, kadottaa perspektiivin. Mä oon kadottanu sen monesti ja monessa asiassa. Kaikkee ei tarvisisi tajuta vasta kun ne menettää. Oli kyse liikuntakyvystä, terveydestä, tärkeistä ystävistä, puolisostasi tms. Mieti juuri kun tämän luet, että miten sairaan onnekas olet kun sinulla on mitä sinulla on juuri nyt. Et ole onnellinen sitten kun saavutat jotain, vaan kaikki mitä sinulla nyt on, on se mistä sinun tulee olla kiitollinen. Ollaan läsnä, hengitetään, syödään hyvää ruokaa, rakastetaan, välitetään ja nautitaan elämästä, vaikka antaakin välillä turpaan.

Paa sydäntä tai peukkua, jos luit loppuun.

- Vilho


 

2 kommenttia Katso tai kommentoi »