Oli jo aikakin

14.05.2016, Ville Korhonen

Jou jou jou!

Pitkästä aikaa päätin alkaa kirjottelemaan meikäläisen kuulumisia. Lauantai aamu, tää jätkä oli puol seiskalta hereillä, huonosti nukutusta yöstä huolimatta. Niskat juntturassa, liekkö eilinen hieronta auttanut asiaa yhtään. 

Kevään on täyttänyt harjoittelu, ja taivalkosken SM-kilpailujen jälkeen harjoituskausi starttailtiin todenteolla tässä kuussa.

Palataas hieman ajassa viime kesään ja talveen, jotka meni enemmän maiharit kuin mäkimonot jalassa. Armeija sotki kuviot pahasti, joten kesän ja talven harjoittelu jäi kovin raakileeksi. Palvelus sujui hyvin, täyteen tupatuista päivistä ja raskaasta arjesta huolimatta, homma hoidettiin pois alta kunnialla. Raskaan viime kesän ja talven karstat alkavat olla poltettu ja kroppa alkaa tuntua siltä miltä sen pitääkin tuntua ja miltä se tuntui ennen palvelusta. Fysiikka on kehittynyt ja uuden päävalmentajan tuomien harjoittelu metodien myötä hommaan saadaan uusia toimintamalleja, jotka lisäävät itselleni entistä enemmän virtaa harjoitella. Hyppääminen aloitetaan ehkäpä jo ensi viikolla ja siitähän se homma rupee pyörimään. Reenataan laadukkaasti, toivotaan että pysytään terveinä kaikinpuolin (koputan puuta).

Tämän kesän täyttää siis pitkälle harjoittelu, mutta muutakin ehditään ja on ehditty duunaamaan kevään aikana. Julkaisin pitkästä aikaa uutta musiikkia ja parin viikon kuluessa paukkuu taas uutta rallatusta ilmoille. Laitan linkkiä tuonne alas mistä pääsette tuotoksia kuuntelemaan!

https://open.spotify.com/artist/5v8hVFMopBd5BkkyC4TFYM

Mutta nyt päivä käyntiin mustalla kahvilla ja aamupalaa huiviin!

Hyvät viikonloput!

- V

Lisää kommentti

Kuvavarmenne

Kuvavarmenne